Innolink

Kirjoittaja

Innolink-jengimme sai huhtikuun alussa riveihinsä uuden vahvistuksen Elina Laamasen.

Elina on koulutukseltaan hallintotieteiden tohtori, jolta löytyy laaja ja monipuolinen ymmärrys kuntasektorilta sekä vahva osaaminen muutos- ja strategiatyöskentelystä. Asiakkuusjohtajan roolissa Elina keskittyy luontevasti kuntasektorin asiakkuuksien hankintaan ja kehittämiseen.

”Odotan innolla perehtymistä elinvoimakysymyksiin sekä uppoutumista tiedolla johtamisen kehittämiseen strategisena työkaluna niin kunnissa kuin sote- ja maakuntauudistuksen myötä muodostuvissa uusissa organisaatioissa”, Elina listaa odotuksiaan.

Syntyvillä sote-alueilla muutostarpeet kohdistuvat erityisesti palvelutoiminnan, osaamisten ja asiakasymmärryksen johtamiseen. Asetetuista tavoitteista käsin on jalostettava tiedosta ymmärrystä koko organisaation kehittämisen tueksi ja helpottamaan johtamisen arkea. Elinan mukaan hänestä on ”hyvin kiinnostavaa perehtyä asiakkaiden näkemyksiin ja odotuksiin näissä muutostilanteissa”.

”Saamme Elinasta vahvan suunnannäyttäjän joukkoomme. Elinalla on paitsi strategisen kehittämistyön ja tutkimuksen osaamista myös pitkä kokemus kuntajohtamisen ja kuntien muutostilanteiden parissa. Uskon että Elinan kiinnitys tiimiimme kasvattaa voimakkaasti Innolinkin ja kuntasektorin välistä yhteistyötä ”, toimitusjohtajamme Pekka Vuorela perustelee Elinan rekrytointia.

Kuntasektoriin liittyen meillä Innolinkissa onkin ideoitu konseptia kuntien elinvoimarankingista, jonka keskeisenä ideana on tukea kuntia tunnistamaan oman elinvoimansa keskeiset kehittämisalueet. Rankingissa sijoittumista olennaisempaa kuntapäättäjälle olisi rakentaa pitkän aikavälin tavoiteaikataulu ja vuositason mittarit, jotka kertovat, onko kunnan kehitystyö menossa oikeaan suuntaan.

Näitä kuntien kehittämiseen ja elinvoimaan liittyviä pulmia Elina on valmis Innolinkin riveissä ratkomaan. Elinan yhteystiedot löydät täältä.

Tervetuloa Innolink-jengiin Elina!


Viimeisimmät artikkelit:

Tilaa Innolinkin uutiskirje ja ryhdy tiedolla johtajaksi.

 

Miten voimme helpottaa arkeasi? Jätä viesti, niin otamme sinuun yhteyttä.

 

Ota yhteyttä