Jukka P Sormunen

Director of Customer Relations, Analytics Services

Jukka P Sormunen on tuloshakuinen strategisten liiketoiminta-alueiden, asiakkuuksien kehittämisen ja johtamisen asiantuntija. Sormunen haluaa palavasti kasvattaa erityisesti analytiikan hyödyntämistä Innolinkin palveluratkaisuissa mm. osana kokonaisvaltaisen tiedolla johdetun asiakaskokemuksen rakentamista. Analytiikan menetelmien ja työkalujen kehittyessä, sen avaamat mahdollisuudet esimerkiksi syvempään asiakasymmärrykseen innostavat Jukkaa. Hän on aiemmin louhinut tietopääomaa ja tekemisen meininkiä Stanfordista ja Lausannesta.
Sormunen on konsultoivan b2b-ratkaisumyynnin ammattilainen. Erityisosaamista ovat liikkeenjohdon konsultointitaidot ja tekoälyllä höystetyt BI-järjestelmähankkeet. Hän on hankkinut kannuksensa mm. kansainvälisissä korkean teknologian yrityksissä sekä kasvuyritysten parissa. Parhaimmillaan Jukka on, kun painopisteinä ovat erityisesti yhdessä tekeminen, operatiivinen tehokkuus, liiketoiminnan muutoshankkeet ja niiden tiedolla johtaminen.

Aktiivisen Jukan oman liikkumisen ohella repertuaariin kuuluu mm. lastensa kilpaurheilulajien seuraaminen vapaa-ajalla ja juuri nyt karvakaveri labradoodlen peruskoulutus. Jukalta luonnistuu myös swingi.


Email: jukka.sormunen@innolink.fi

Puh: +358 50 478 3751