Innolink Staff Oy on toiminut työntekijöiden ja yritysten luotettavana matchmakerina jo vuodesta 2009. Tiimiimme kuuluu tällä hetkellä 16 alansa osaajaa ja liikevaihtomme oli vuonna 2018 n. 14 M€. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja työntekijöitä – arvojemme mukaisesti yhdessä, rohkeasti ja ketterästi. Toimipisteemme sijaitsevat Tampereella, Turussa, Seinäjoella ja Helsingissä, mutta kasvun myötä laajennamme toimintaamme.

Etsimme nyt MYYNTIPÄÄLLIKÖITÄ Seinäjoen, Porin, Hämeenlinnan ja Jyväskylän alueille.

Tärkeimpiä tehtäviäsi ovat uusasiakashankinta, nykyasiakkuuksien tarpeisiin vastaaminen sekä monipuoliset henkilöstöhallintoon liittyvät tehtävät. Tarjoamme sinulle itsenäisen työn lisäksi ammattilaistiimimme perehdytyksen ja tuen, kilpailukykyisen palkkauksen ja toimivat välineet työsi hoitamiseksi.

Odotamme Sinulta myyntihenkisyyttä ja rohkeutta kommunikoida niin puhelimitse kuin kasvotusten. Olemme kunnianhimoisia ja joustavia tiimipelaajia, joten oletamme samaa myös Sinulta. Arvostamme oma-aloitteisuutta, aktiivisuutta ja yleisesti positiivista draivia työntekoa kohtaan. Aiempi kokemus henkilöstöpalvelualalta ja olemassa olevat verkostot ovat toki eduksi, mutta voit hyvin olla niin muun tuote- tai palvelumyynnin huippuammattilainen kuin alalle haluava innokas tulevaisuuden tähti. Alkuun päästäksesi tarvitset sujuvat it-taidot, oman auton ja peräkontillisen positiivista asennetta.

Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Jarkko Varvio, p. 045 310 3150. Mikäli koet, että olet etsimämme henkilö, jätä hakemuksesi alue- sekä palkkatoiveineen oheisen sähköisen linkin kautta järjestelmäämme mahdollisimman pian, mutta viimeistään 20.11.2019. Voit lukea lisää meistä täältä: https://www.innolink.fi/henkilostopalvelut/

#innolink #henkilöstöpalvelut #innolinkstaff #yhdessärohkeastiketteräsi #myyntipäällikkö #salesmanager #rekry #myynti #hr

Hakuaika alkaa: 27.10.2019 19:00 – Hakuaika päättyy: 20.11.2019 23:59

Jätä hakemus

 

Tilaa Innolinkin uutiskirje ja ryhdy tiedolla johtajaksi.

 

Miten voimme helpottaa arkeasi? Jätä viesti, niin otamme sinuun yhteyttä.

 

Ota yhteyttä