VaBe on monipuolinen betonielementtien toimija, joka on suunnitellut, valmistanut ja asentanut erityyppisiä betonielementtejä asiakkailleen jo 25 vuotta. Päätuotteita ovat erilaiset julkisivuelementit, eristetyt ja eristämättömät sisäkuorielementit, väliseinät sekä parveke-elementit. VaBe on Suomen suurin alan toimija, joka ei ole vähentänyt 2010-luvulla, eikä 2020-luvulla kertaakaan työntekijöitään. Tällä hetkellä he työllistävät yli 120 ammattilaista, joiden jatkoksi haetaan jatkuvasti uusia tekijöitä.

Etsimmekin nyt uusia betonielementtiammattilaisia oppisopimuskoulutukseen.

Koulutus kestää 6 kuukautta ja se järjestetään kahdessa osassa. Ensimmäinen koulutus alkaa 12.10. ja toinen 16.11. Molempiin ryhmiin otetaan mukaan 4 opiskelijaa. Koulutus pitää sisällään teoriaopetusta Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksella ja työssäoppimista VaBen tehtaalla Valkeakoskella. Teoriaopetusta on noin yksi päivä viikossa. Koulutusajalta maksetaan palkkaa.

Haemme mukaan ennen kaikkea hyvän asenteen omaavia henkilöitä, joilla on halua työllistyä pitkäaikaiseen työsuhteeseen VaBelle. Eduksi katsotaan aikaisempi kokemus rakennusalalta ja kokemus fyysisestä työstä. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, joten jätä rohkeasti hakemus, mikäli uudet haasteet rakennustuotealalla kiinnostavat. Töitä tehdään kahdessa vuorossa, joten olethan valmis vuorotyöhön.

Koulutus pitää sisällään mm:

  • työturvallisuuskorttikoulutuksen
  • kuvanlukua
  • raudoitusta
  • timpurin perusteita sekä
  • työergonomiaa.

Kiinnostuitko? Jätä hakemuksesi pikimmiten oheisen linkin kautta, sillä haastattelut aloitetaan jo hakuaikana ja opiskelijat valitaan heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Oppisopimuskoulutuksen koordinoinnista ja hakuprosessista vastaa Innolink Staff ja lisätietoja koulutuksesta antaa Mikael Edelmann, puhelimitse 050 511 2674 tai sähköpostilla mikael.edelmann@innolink.fi.

"Innolink Henkilöstöpalvelut on toiminut työntekijöiden ja yritysten matchmakerina jo vuodesta 2009. Kauttamme työllistyy vuosittain tuhansia työntekijöitä – arvojemme mukaisesti yhdessä, rohkeasti ja ketterästi haluamme olla osa myös Sinun menestystarinaasi!"

Hakuaika alkaa: 18.09.2020 11:00 – Hakuaika päättyy: 31.10.2020 23:59

Jätä hakemus

 

Tilaa Innolinkin uutiskirje ja ryhdy tiedolla johtajaksi.

 

Miten voimme helpottaa arkeasi? Jätä viesti, niin otamme sinuun yhteyttä.

 

Ota yhteyttä