
Innolink vahvistaa markkina-asemaansa ostamalla suomalaisen tutkimusalusta Vibemetricsin
Go On Groupiin kuuluva tutkimusyhtiö Innolink Research Oy vahvistaa asemaansa johtavana suomalaisena tutkimusyhtiönä ostamalla Vibemetrics Oy:n koko osakekannan. Yrityskauppa tukee Innolinkin tavoitetta luoda Suomeen vahvempaa tiedolla johdettua kulttuuria, sekä auttaa organisaatioita tekemään parempia päätöksiä tutkitun tiedon pohjalta.
– “Kaupan myötä otamme merkittävän askeleen kohti tavoitettamme tarjota asiakkaillemme mahdollisimman saumattoman tutkimuskokonaisuuden sekä edellytykset tiedon monipuoliseen hyödyntämiseen. Vibemetrics -tutkimusalustan avulla pystymme luomaan asiakkaillemme entistä kokonaisvaltaisemman ja edistyksellisemmän tulosnäkymän päätöksen teon tueksi”, kertoo Go On Groupin toimitusjohtaja Pekka Vuorela.
Vibemetrics Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja Mikko Ruokojoki on tehnyt mittavan uran ohjelmistokehittäjänä ja tulee myös Innolinkissä vastaamaan tutkimusalustan edelleen kehittämisestä.
Vibemetricsin teknisen osaamisen ja modernin lähestymistavan myötä Innolink pystyy vastaamaan asiakkaiden moninaisiin tutkimustarpeisiin tarjoamalla joustavia ja entistä älykkäämpiä tutkimusratkaisuja. Alusta on rakennettu skaalautumaan eri kokoisten asiakkaiden tarpeisiin sekä mahdollistaa myös asiakkaiden omatoimisen tiedonkeruun.
Vibemetrics tuo uusia mahdollisuuksia myös Go On Groupiin kuuluvaan henkilöstöpalveluliiketoimintaan tarjoamalla entistäkin kokonaisvaltaisempaa tietoa koko elinkaaren ajan – rekrytoinnista henkilöstökokemuksen johtamiseen ja kehittämiseen.
Lisätietoja:
Pekka Vuorela, toimitusjohtaja, Go On Group, 050 571 8804
Mikko Ruokojoki, toimitusjohtaja, Vibemetrics Oy, 0400 709 319
- Innolink vahvistaa markkina-asemaansa ostamalla suomalaisen tutkimusalusta Vibemetricsin 05.05.2025
- Innolink tutki EK:n toimeksiannosta: Hybridityö tuo parhaat tuottavuustulokset suomalaisyrityksissä – etätyön rooli talouskasvussa ratkaiseva 20.03.2025
- Esittelyssä vuoden 2024 Tiedolla Johtaja HUS Diagnostiikkakeskus 25.02.2025
- Tiedolla Johtajan valinta muistuttaa tutkitun tiedon merkityksestä organisaatioiden toiminnassa 13.12.2024
- Innolink on vahvempi kuin koskaan: markkinoiden vakuuttavin palveluportfolio ja laajin asiantuntemus 08.10.2024
- Go On ja Innolink yhteistyöhön Jokereiden kanssa 27.09.2024
- Promenade Insight osaksi Innolinkiä – yhden katon alta saatavilla huippuedellytykset tiedon kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen 11.09.2024
- Johtajuuden merkitys organisaation menestykselle 02.09.2024
- HR-johdon haasteet ja painopisteet 2023 -tutkimus 30.08.2024
- Henkilöstötutkimuksen hyödyntäminen työhyvinvoinnin kehittämisessä 30.08.2024
- Hyvän henkilöstökokemuksen vaikutus tuottavuuteen, innovaatioihin ja asiakaskokemukseen 30.08.2024
- Kohti parempaa asiakaskokemusta 29.08.2024
- Markkinatutkimuksen kansainväliset trendit 16.08.2024
- Innolink Research ja Feelback tutkimuspalvelut yhdistyvät Innolink nimen alle 14.08.2024
- Miksi julkisen sektorin organisaatioiden kannattaa hyödyntää asiakastutkimusta? 10.06.2024