Kansainvälinen työvoima

Välitämme työvoimaa ulkomailta Suomeen erityisesti vaikeasta työvoimapulasta kärsiville toimialoille ja -alueille sekä suoraan että yhteistyöverkostomme kautta. Peruspalvelumme sisältää laadukkaan ja erottuvan kohdemaissa targetoidun markkinoinnin, joka mahdollistaa parhaiden ehdokkaiden löytämisen. Hakemusten käsittely ja haastattelut säästävät asiakkaidemme aikaa oleelliseen. Käytössämme ovat myös tehokkaat videohaastattelutyökalut sekä lähtömaatestausmalli rekrytointiprosessin tueksi.

Välitämme työvoimaa niin EU-alueelta kuin sen ulkopuolelta kolmansista maistakin. Huolehdimme aina tarpeen vaatiessa oleskelu- ja työlupa-asiat saapuvan työntekijän kanssa. Omaamme vahvimmat kumppanuusverkostot Liettuassa, Latviassa, Puolassa ja Ukrainassa, mutta työllistämme osaavia tekijöitä alkuperään katsomatta ympäri maailmaa.

Työsuhteemme ovat pitkiä vakituisia työsuhteita tai määräaikaisia sesonkitöitä yrityksen ja työntekijän toiveiden mukaan. Teemme työsopimukset aina suomalaisen yhtiömme nimissä. Maksamme palkat Suomen lakien ja voimassaolevien työehtosopimusten mukaan, pidätämme palkoista lakisääteiset sosiaalikulut sekä maksamme sopimusten mukaiset korvaukset ja lisät. Hoidamme työnantajan lakisääteiset vakuutukset. Panostamme erityisesti työntekijän kotoutumiseen Suomessa ja järjestämme työntekijälle helpon saapumisen maahan. Hoidamme työntekijän kanssa vaadittavat paperiasiat, tarvittaessa maistraatti- ja verotoimistokäynnit sekä olemme mukana työntekijän perehdytyksessä omalla kielellään. Autamme myös asumisen järjestämisessä sekä kaikissa muissa Suomeen saapumiseen liittyvissä asioissa sisältäen tulkkauspalvelumme.

Lähtömaatestaus

Kansainvälisen oppilaitosverkostomme avulla voimme tarvittaessa testata työnhakijoiden riittävän ammattitaidon tai järjestää kohdennetun rekrytoivan koulutuksen osaamistason vahvistamiseksi ja täsmäyttämiseksi – jo lähtömaassa. Lähtömaatestaus räätälöidään yhdessä asiakasyrityksen kanssa ja sen tavoitteena on varmistaa hakijan ammattitaito ja työn hallinnan taso jo ennen Suomeen saapumista.

Aluksi määrittelemme asiakkaan kanssa haettavan työnkuvan vaatimat speksit ja kehitämme tarvittavan testausmallin toteutettavaksi lähtömaan oppilaitoksessa. Haemme kyseisestä maasta potentiaaliset tekijät ja järjestämme heille testipäivän kotimaansa oppilaitoksessa. Käytämme usein esimerkiksi asiakkaamme omia piirustuksia ja materiaaleja varmistaaksemme testausprosessin soveltuvan juuri kyseiseen työhön. Saamme oppilaitoksesta kirjallisen arvostelun lisäksi tarvittaessa videomateriaalia ja työnäytteitä työn sujuvuudesta. Kutsumme parhaat testin läpäisseet hakijat töihin tai annamme tarvittaessa täsmällistä yrityskohtaista räätälöityä lisäkoulutusta.

Lähtömaatestaus
varmistaa osaamisen tason

Lue syventävä artikkeli

 

”Apua yrityksesi
työvoimapulaan – luotettavasti
ja vaivattomasti!”

Tutustu referensseihimme

 

Haluatko tietää lisää palveluistamme?
Jätä meille viesti tai tarjouspyyntö,
otamme sinuun pian yhteyttä!