Go On ja Innolink yhteistyöhön Jokereiden kanssa
Elokuussa Go On Groupiksi yhdistyneet henkilöstöpalveluyhtiö Go On ja suurin suomalainen tutkimustalo Innolink ovat aloittaneet uuden ja merkityksellisen yhteistyön Jokereiden kanssa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun brändit esiintyvät yhdessä.
Jokerit on tunnettu ja arvostettu urheilubrändi, ja heidän uudelleen nousunsa kiinnostaa monia. Yhteistyömme tarkoituksena on luoda pitkäjänteistä ja molemminpuolista hyötyä sekä vahvistaa asemaamme strategisena kumppanina liiketoiminnan kehittämisessä. Samalla jaamme yhteiset arvot, kuten tiedolla johtamisen merkityksen ja halun kehittää jatkuvasti toimintaamme.
”Jokerit on yksi Suomen parhaista urheilubrändeistä, jonka uusi tuleminen kiinnostaa monia. Jokerit-ilmiö vetää puoleensa ja sopii hienosti Innolinkin tiedolla johtamisen viestintään. Tämä kumppanuus tukee vahvasti myös Innolinkin omia tavoitteita. Jaamme samat arvot Jokerien kanssa, ja odotamme innolla, mitä kaikkea voimme yhdessä saavuttaa”, sanoo Innolink Researchin toimitusjohtaja Pekka Vuorela koko yhteistyön merkityksestä.
”Jokerit on kiinnostava ja raikas ilmiö, jossa haluamme ehdottomasti olla mukana. Pelkkä logonäkyvyys ei riitä, vaan tavoitteemme on tehdä yhteistyöstä paljon syvempää ja kannattavampaa molemmille osapuolille. Jokerit ei myöskään ole pelkästään pääkaupunkiseudun joukkue, vaan vetää hallit täyteen maakunnissakin”, kertoo Go On Groupin markkinointipäällikkö Kaisa Karjalainen.
Jokereilla korostetaan kumppanuuden tarjoamia mahdollisuuksia pitkäjänteiseen kasvuun ja kehitykseen, mikä tukee sekä urheilullisia että liiketoiminnallisia tavoitteita.
”Me Jokereilla olemme innoissamme aloittaessamme tämän merkityksellisen yhteistyön Go On Groupin kanssa. Olemme molemmat toimijoita, jotka haluavat jatkuvasti kehittyä ja tarjota parasta sidosryhmillemme. Uskon, että kumppanuus avaa mahdollisuuksia molemmille osapuolille. Vahvat kumppanuudet auttavat meitä viemään Jokereita entistäkin vahvemmin eteenpäin kohti tavoitteitamme”, kommentoi Jokereiden myyntijohtaja Jiri Veistola.
- Innolink on vahvempi kuin koskaan: markkinoiden vakuuttavin palveluportfolio ja laajin asiantuntemus 08.10.2024
- Go On ja Innolink yhteistyöhön Jokereiden kanssa 27.09.2024
- Promenade Insight osaksi Innolinkiä – yhden katon alta saatavilla huippuedellytykset tiedon kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen 11.09.2024
- Johtajuuden merkitys organisaation menestykselle 02.09.2024
- HR-johdon haasteet ja painopisteet 2023 -tutkimus 30.08.2024
- Henkilöstötutkimuksen hyödyntäminen työhyvinvoinnin kehittämisessä 30.08.2024
- Hyvän henkilöstökokemuksen vaikutus tuottavuuteen, innovaatioihin ja asiakaskokemukseen 30.08.2024
- Kohti parempaa asiakaskokemusta 29.08.2024
- Markkinatutkimuksen kansainväliset trendit 16.08.2024
- Innolink Research ja Feelback tutkimuspalvelut yhdistyvät Innolink nimen alle 14.08.2024
- Miksi julkisen sektorin organisaatioiden kannattaa hyödyntää asiakastutkimusta? 10.06.2024
- Rakenna menestystä asiakasta kuuntelemalla 23.05.2024
- Innolink ja Jotpa toteuttaa selvityksen työn ohessa suoritettavasta jatkuvasta oppimisesta 16.05.2024
- Maahanmuuttaneiden yhteiskunnallinen osallistuminen Suomessa - kolme julkishallinnon keskeistä haastetta 03.05.2024
- Rekrytoivat koulutukset - K-Ryhmä 10.04.2024