Henkilöstöpalvelut

Rekrytointikoulutus kasvattaa Walpellan kapasiteettia

 



Walpella on vuonna 2011 perustettu konepaja, joka on erikoistunut raskaaseen koneistukseen ja hitsaukseen sekä laite- ja osakokoonpanoon
. Yritys tarjoaa monitaitoisuuteen ja vankkaan kokemukseen perustuvia tuotannon palveluita.

Aiemmin Walpella on tehnyt Innolinkin kanssa henkilöstövuokrausyhteistyötä, josta on saatu hyviä kokemuksia. Innolinkin toteuttamana hakijoiden seulonta säästää aikaa käytännön työlle, jolloin asiakasyritys pystyy fokusoimaan resurssinsa omaan ydinbisnekseensä.

Pirkanmaan alueen kasvanut kokoonpanohenkilöstön työllistymisaste sekä puutteet työvoiman osaamisessa ovat asettaneet Walpellan uuden haasteen eteen – täysin valmista asentajaa on mahdoton löytää. Juuri kyseiseen täsmätarpeeseen rekrytointikoulutus on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi.

”Meillä on tarve kasvattaa kokoonpanokapasiteettia sekä lisääntyneen kysynnän että henkilöstön ikärakenteen vuoksi. On helpottavaa, kun koulutuksen kokonaisprojektinhoidon ja käytännön järjestelyt pystyy luovuttamaan osaavan kumppanin käsiin. Innolinkin tunnettuus ja sosiaalisen median näkyvyys edistävät oikeiden osaajien löytymistä ja aktiivinen, päivittäinen yhteydenpito tekee toiminnasta tehokasta ja joustavaa”, Walpellan Finance-/HR-Manager Niina Rajala kuvailee yhteistyötä.

Rekrytointikoulutus on nouseva trendi

Henkilöstöpalveluidemme ratkaisuihin kuuluvalla rekrytointikoulutuspalvelulla alan perusosaamisen ja kovan motivaation omaavat työnhakijat koulutetaan täsmällisesti asiakkaan tarpeita vastaaviin tehtäviin. Osaamisen rekrytoinnin lisäksi kehitämme ja luomme osaamista. Koulutuksen suunnittelussa ja työnopastuksessa on vahvasti mukana yrityksen työnjohdon lisäksi nykyiset työntekijät, jolloin työhön oppimisesta saadaan paras tulos irti.

Koulutus järjestetään yhteistyössä paikallisten koulutuksenjärjestäjien kanssa ja se sisältää sekä teoriaopintoja että työssäoppimista. Koulutus pyritään pitämään riittävän ytimekkäänä – Walpellan tapauksessa kesto on 3 kuukautta, joka sisältää 20 päivää teoriaopintoja. Muilta osin koulutus toteutetaan työnomaisessa ympäristössä työharjoitteluna. Tavoitteena koulutuksen jälkeen on työllistää kaikki koulutetut pitkäaikaiseen vakaaseen työsuhteeseen.

Yleensä rekrytointikoulutuksia toteutetaan työvoimapula-aloille ja -alueille sekä tietyille erityisosaamisaloille, joihin vaaditaan erikoisosaamista peruskoulutuksen ja aiemman työkokemuksen lisäksi. Usein rekrytointiin tähtääviä koulutuksia kysytään myös nopeissa isoissa rekrytointitarpeissa, kun yritys tarvitsee suuremman ryhmän uusia työntekijöitä tiettyyn tehtävänkuvaan.

Rekrytointikoulutuksiin on mahdollista saada julkista rahoitusta. Me Innolinkissä hoidamme koulutuksen järjestelyt, paperinpyörityksen, oppilaitosyhteistyön, sekä rekrytointi-/hakuprosessin kokonaisuudessaan.

”Meillä on kokemusta eri alojen koulutuksista ja niiden toteutusmuodoista sekä hyvät yhteydet oppilaitoksiin ja kouluttajatahoihin. Rekrytointikoulutusten kysyntä on viime aikoina lisääntynyt huomattavasti ollen rekrytoinnin kuumimpia trendejä. Osaamisen rekrytoinnista ollaan siirtymässä osaamisen luomiseen/kehittämiseen”, Henkilöstöpalveluiden liiketoimintajohtaja Lari Nurmi linjaa  alan kehityssuuntia.

Larin yhteystiedot löydät täältä.