Tutkimus
Menestyksen makujen rakentaja
– MP-Maustepalvelu Oy
70-vuotias Maustepalvelu on Suomen johtava elintarvikekomponenttien asiantuntija ja toimittaja. Raaka-ainetoimittajana aloittaneesta yhtiöstä on vuosien varrella kehittynyt monipuolinen kumppani, jonka asiakkaat hyötyvät sen vahvasta osaamisesta ja kansainvälisistä kontakteista.
Tämän päivän Maustepalvelu tarjoaa kattavat palvelut aina ideoinnista ja raaka-ainetestauksista tuotekehitykseen, komponenttien hankintaan ja varastointiin sekä asiakaskohtaisten seosten valmistamiseen ja täsmällisiin toimituksiin asti. Yhteistyö Maustepalvelun kanssa tarkoittaa asiakkaalle muun muassa pienempää varastointitarvetta, valmiita ratkaisuja, uusia ajatuksia, asiantuntevaa tuotekehitystukea ja toiminnan tehostumista. Asiakassuhteemme perustuvat vankkaan luottamukseen. Innolinkin kanssa toteutetun asiakastutkimuksen erinomaiset tulokset antavat hyvän selkänojan myös Maustepalvelun vientiponnisteluille.