Tutkimus

Elomatic: Innovatiivisempia ratkaisuja teollisuuteen

Teknisiä kokonaisratkaisuja teollisuusyrityksille maailmanlaajuisesti tarjoavan Elomaticin toiminta on kehittynyt kahdessa vuodessa. Innolinkin toteuttaman asiakastutkimuksen mukaan yhä useampi Elomaticin asiakkaista pitää yritystä innovatiivisena suunnannäyttäjänä. 98 % heistä on jo suositellut tai olisi valmis suosittelemaan Elomaticia ystävilleen tai kollegoilleen.

”Elomatic tarttuu myös haasteisiin, joita on ilmennyt tutkimuksessa. Tiedonkulkua parannetaan ja osaavan työvoiman saamiseen pyritään vastaamaan esimerkiksi erilaisilla muuntokoulutuksilla (mm. laivasuunnittelussa) ja oppilaitosyhteistyöllä,” kertoo Quality & Development Manager Ari Eronen Elomatic Oy:stä.

Loading...

Loading...